i2:sta Kiramin yhteistyökumppani

Sastamalainen Kirami Oy valitsi i2:n uudeksi markkinointi- ja viestintäkumppanikseen. Yhteistyön tavoitteena on jatkaa Kiramin hienosti alkanutta ilmeen uudistusta, vahvistaa digitaalista läsnäoloa ja laajentaa jo nousussa olevaa vientikauppaa. i2 ottaa haasteen mielellään vastaan.

”Olemme erittäin innoissamme yhteistyöstä Kiramin kanssa. Jo ensimmäisten tapaamisten perusteella voidaan sanoa, että tästä tulee jotain todella mahtavaa ja ainutlaatuista”, i2:n toimitusjohtaja Ari Rauhala kertoo.

Rohkeasti eteenpäin

Viennin kasvattaminen tulee olemaan iso osa ensi vuoden strategiaa. Kiramilla on jo nyt varsin laaja jälleenmyyjäverkosto, ja tavoitteena onkin lisätä Keski-Eurooppaan suuntautuvaa vientiä. Samalla i2 työstää yhdessä Kiramin kanssa digitaalisen näkyvyyden linjauksia myös kotimaan myyntiä tukemaan.

15-vuotias Kirami toivoo uutta ja rohkeampaa otetta myyntiin ja markkinointiin. Teini-ikäisellä yrityksellä on nyt mahdollisuus uudistaa täysillä. Siksi i2 lähtee tutkimaan erityisesti loppuasiakkaan kokemuksia ja samalla kehitetään jälleenmyyjille myös uusia työkaluja kokonaiselämystä parantamaan.

”Haluamme tuoda esiin erityisesti Kiramin lämmön, tunnelman ja asiantuntijuuden. Kiramin tuoteperhe huokuu jotain suurempaa, sellaista tiettyä elämäniloa”, yhteysjohtaja Christel Lindqvist-Jauhiainen lisää hymyillen. i2 pääsee kertomaan Kiramin kaunista tarinaa uudella energialla.