Vuosi 2017 ei ole kokonaisvaltaisesti räätälöityjen ratkaisujen vuosi

Vuosi 2016 tullaan muistamaan Trumpin vaalivoitosta, Dylanin Nobelista ja kokonaisvaltaisista, räätälöidyistä ratkaisuista.

Se on jännä juttu, että kun yksi keksii riittävän ympäripyöreän mutta uskottavalta kuulostavan tavan kiertää konkreettisuuden ongelma, sitä on sallittua kopioida loputtomiin. Siksi meillä on tuhatkunta nettisivua, joissa kerrotaan yrityksen x tarjoavan ”juuri sinulle räätälöityjä, kokonaisvaltaisia [lisää ala tähän]-ratkaisuja”.

Nyt julistan julkeasti: vuonna 2017 meillä ei ole mitään räätälöityä, ei kokonaisvaltaista, eikä ainakaan ratkaisuja.

Juuri sinulle räätälöity otsikko

Räätäli tekee vaatteita, ei ratkaisuja yrityksille. Olemme kuitenkin kovin rakastuneet tähän metaforaan. Periaatteessa se on ihan mainio tapa viitata mittatilaustyönä tehtyyn asiaan. Jokin ei siis se ole tehtaalta eikä marketin hyllystä, vaan tehty asiakkaan koon mukaan.

No, miksi sitä ei sitten saisi käyttää? Ainakin siksi, että kaikki muutkin räätälöivät. On räätälöityä smoothieta, markkinointisuunnitelmaa, pikkujoulupakettia, liittymää ja liiketoimintasovellusta. Suurempi ongelma on kuitenkin se, että valtaosaa näistä ei ole edes oikeasti räätälöity.

Vaikka puhumme räätälöinnistä, kyseessä on ennemminkin muutamasta peruspalikasta koottu yhdistelmä. Jos valitsen kahdestatoista vaatteesta kolme, se ei ole räätälöity kokonaisuus, vaan asukokonaisuus. Ja jos yrityksesi ei todella ole valmis palvelemaan asiakasta jokaista oikkua, mielitekoa ja päähänpinttymää myöten, ei teidänkään kannata räätäleiksi ryhtyä.

Kokonaisvaltainen otsikko

Siis vastakohtana osavaltaiselle tai hieman puutteelliselle? Ei, tämä on puhdasoppinen täytesana, jolla yritetään jotenkin epämääräisesti viitata siihen, että ”nyt tässä on kuule sitten ihan kaikki, ihan varmasti on”. Joo, niin varmasti onkin. Mutta kertoisitko, ellei olisi?

Sivistyssanakirja kertoo, että ”kokonaisvaltainen” tarkoittaa, että jokin asia on suurempi tai parempi kuin osiensa summa. Eli kun yritys tarjoaa kokonaisvaltaisen paketin, niin se on vähän parempi kokonaisuus kuin sen osat yksinään. Mitäs korostettavaa tässä on? Eikös se nyt yleensä ole niin, että show+dinner, palvelu+lisäpalvelu, salmiakki+hedelmäkarkki on parempi kuin toinen yksinään?

Ainoa selitykseni sanan kokonaisvaltainen ylikulutukselle on se, että sen alkuperää ei oikeasti tunneta. Sitä käytetään silti surutta, koska se vaan kuulostaa niin mukavan… kokonaisvaltaiselta!

Otsikkoratkaisu

Ja lopuksi suosikkini eli ratkaisu. Koska ratkaisu itsessään on tosi viattoman kuuloinen sana. Sinulla on ongelma ja meillä on siihen ratkaisu. Jee! Ongelma tietysti piilee siinä, että ”ratkaisu” voi olla ihan mitä tahansa ihan keneltä tahansa ja harva haluaa ostaa ihan mitä tahansa keneltä tahansa. Haluan tietää, saanko sovelluksen, härvelin, systeemin, prosessin, laitteen, härpäkkeen vai kikkulan.

Tämä on viestinnällinen itsemurha myös SEO-mielessä, sillä kukaan ei googlaa sanaa ratkaisu. Teoriassa me haluamme ratkaisun, mutta käytännössä haluamme jotain konkreettisempaa. Sitä konkretiaa me sitten epätoivoisesti nettisivujen syövereistä kaivamme.

Tiedän kyllä, miten ratkaisu hiipii viestintään. Kun yritys ei oikein osaa käytännössä kuvailla, mikä se juttu on, jota on tuotekehitetty kuukausikaupalla ja jonka toimintametodologian selvittämiseen vaaditaan neljä koodaria, kaksi filosofia ja yksi taikuri, sitä on tosi houkuttelevaa kutsua ratkaisuksi.

ÄLÄ TEE SITÄ!

Ratkaisuja on muillakin. Etenkin niitä räätälöityjä, kokonaisvaltaisia ratkaisuja. Keksitään me yhdessä jotain vähän konkreettisempaa, tehokkaampaa ja kiinnostavampaa.