Anna mahdollisuus -kampanja 2021 jatkoi menestystarinaa

23.09.2021
Ari Rauhala

Miesten salibandyn MM2020-kotikisat lähestyvät ja matkalla pelikentille on jaettu liikunnan ilosanomaa ja yhdessä tekemisen kulttuuria. Anna mahdollisuus -kampanja on meidän yhdessä muiden kisakumppanien sekä Hope ry:n kanssa suunnittelma hyväntekeväisyysprojketi, jonka kautta keräsimme jo kolmatta kertaa hyväkuntoisia harrastusvälineitä ja -vaatteita vähävaraisten perheiden lapsille ja nuorille.

– MM-kisojen siirryttyä vuodella eteenpäin meille on jäänyt enemmän aikaa tehdä kisojen arvopohjan mukaisia tekoja. Pääsemme jälleen ilahduttamaan satoja perheitä eri puolilla Suomea, ja olen todella ylpeä siitä, että kansainvälisen urheilutapahtuman lisäksi olemme pystyneet auttamaan lapsia ja nuoria, joille harrastaminen ei ole itsestäänselvyys, toteaa MM-kotikisojen tapahtumajohtaja Hanne Pirkola.

Kampanja-aikana 20.8.–11.9.2021 keräyspisteinä toimivat Stadiumin ja Starkin myymälät ympäri Suomea. Kuka tahansa sai viedä keräyslaatikkoihin hyväkuntoista lahjoitettavaa. Lisäksi kisojen yhteistyökumppanien aktiivisuuden myötä lahjoitusten määrä nousi reilusti.

– Yhteinen tahtotilamme on, että jokaisella lapsella ja nuorella on yhdenvertainen mahdollisuus harrastaa perheen tulotasosta riippumatta. Anna mahdollisuus -kampanja on ollut todellinen menestystarina ja lahjoituslaatikoihin kertyi jälleen valtava määrä urheiluvälineitä ja -vaatteita, joita pääsemme jakamaan valtakunnallisesti niitä tarvitseville, iloitsee Hope ry:n toiminnanjohtaja Eveliina Hostila.

Pienistä teoista syntyy suuria yhdessä tekemällä

Haluamme välittää valtavat kiitokset kaikille Anna mahdollisuus -kampanjan taustajoukoille, yhteistyötahoille ja lahjoittajille. Keräys oli tänä vuonna ajankohtaisempi kuin koskaan.

– Vallitseva maailmantilanne ei ole ainakaan helpottanut vähävaraisten perheiden asemaa, ja korona-aikana lasten harrastusten jatkuvuus on ollut muutenkin haasteellista. Kun välineet ja vaatteet ovat kunnossa, lisää se intoa ulkoiluun, liikuntaan ja harrastamiseen yhdessä muiden kanssa. Tämä taas vaikuttaa kokonaisvaltaisesti lasten ja nuorten hyvinvointiin, myös Hostila painottaa.

– Haluan koko miesten salibandyn MM2020-kisojen puolesta kiittää kaikkia onnistuneesta kampanjasta jälleen kerran. Olemme osoittaneet, että yhdessä tekemällä pienet teot muuttuvat suuriksi ja ovat valtavan merkityksellisiä yhdenvertaisen yhteiskunnan, liikunnan ilon ja yleisen hyvinvoinnin edistämisessä. Nähdään pelikentillä, Pirkola jatkaa.

Lisätietoja: www.mahdollisuusharrastaa.fi 

Miesten Salibandyn MM2020-kisat 3.–11.12.2021: www.wfchelsinki2020.fi

Lue myös

Is your brand just alive or is it living?

A living brand is the soul of the company. It is something unique that can be found in values and practices. We look for this perspective and bring the brand to life at different meeting points. We create stories that influence the buying decision.

i2 is a Finnish marketing agency that operates both locally and globally. We serve companies in different industries and needs. We communicate fiercely living brands in a way that is eye-catching, interesting and emotional. The goal is always to create expectations, memories and stories that influence the buying decision.

Our services 

For us, ideas are the core of everything. We wish to understand what you want, but we may also tell you what we think you need. We may still disagree with you and challenge you. 

However, A living brand is always created together with you. With us, you have passionate and people-oriented experts at your service who make sure that things run smoothly from the empty slate to the final implementation.