Carunan #duunienergiaa-kampanja ehdolla vuoden rekrytointiteoksi

21.10.2021
Anna Partanen

Olemme i2:ssa olleet ilolla mukana luomassa Carunan #Duunienergiaa-kampanjaa, jonka avulla on tuettu nuorten työllistymistä kuntien palvelukseen eri puolilla Suomea. Kampanja on valittu Rekrygaalan finalistien joukkoon Vuoden rekrytointiteko -kategoriassa.

Tänä vuonna Vuoden rekrytointiteko -palkinnon finalistien joukkoon valittiin ehdokkaita, joiden kampanjassa korostuu erityisesti vaikeasti työllistettävien ryhmien auttaminen ja saaminen kiinni työelämään. Caruna sponsoroi kampanjansa kautta siinä mukana olevia kuntia 4 000 eurolla, joka tuli käyttää täysmääräisesti nuorten palkkakuluihin.

– Viime kesänä keskityimme #Duunienergiaa-kampanjassa nuorten työllistämisen lisäksi ilmastoon. Haluamme vauhdittaa asiakkaidemme puhtaan energian ratkaisuja, jotka torjuvat ilmastonmuutoksen vaikutuksia, kertoo Carunan viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Anne Pirilä.

Olemme i2:ssa olleet mukana ideoimassa #Duunienergiaa-kampanjaa ja luoneet sen visuaalisen ilmeen yhdessä Carunan kanssa. Viime kesänä kampanjan kautta työllistyi yli 80 nuorta eri puolella Suomea sijaitseviin kuntiin.

– Kesätyöpaikka oli monelle nuorelle ensimmäinen kosketus työelämään. Nuorten kiinnostus ilmastoasioita kohtaan on kasvanut nopeasti, ja on hienoa tarjota nuorille kesätöitä yhdessä Carunan verkkoalueen kuntien kanssa ja nostaa samalla esiin kuntalaisten omia ilmastotekoja, Pirilä jatkaa.

Osana #duunienergiaa-kampanjaa nuoret ovat jakaneet tietoa ilmastoteoista kuntien sosiaalisen median kanavilla. Carunan duunikummi Veera Villikari on toiminut kesätyöntekijöiden apuna sisällöntuotantoon, viestintään ja sosiaaliseen mediaan liittyvissä asioissa.

– Keväällä 2020 moni nuori menetti kesätyöpaikkansa koronatilanteen takia. Järjestimme kampanjan silloin ensimmäistä kertaa ja tavoite oli auttaa nuoria pääsemään kiinni ensimmäisiin kesätöihinsä, Villikari toteaa.

Kesällä 2021 #Duunienergiaa-kampanja toteutettiin jo toisen kerran ja kesätyöntekijät pääsivät tutustumaan ainutlaatuisten työtehtäviensä lisäksi erilaisiin toimiin ilmastonmuutoksen hillitsemisessä.

– Kuntien arvokas ilmastotyö sai kampanjan myötä näkyvyyttä ja myös paljon uusia kehitysideoita, Villikari jatkaa.

Vuoden rekrytointiteko -palkinnon saaja valitaan yleisöäänestyksellä Rekrygaalassa Vanhalla ylioppilastalolla 4. marraskuuta.

#Duunienergiaa-kampanjaa voi seurata duunienergiaa.fi -sivustolla sekä Carunan Instagramissa.  

Lisätietoja Rekrygaalasta ja finalistiehdokkaista voit lukea täältä.

Lue myös

Is your brand just alive or is it living?

A living brand is the soul of the company. It is something unique that can be found in values and practices. We look for this perspective and bring the brand to life at different meeting points. We create stories that influence the buying decision.

i2 is a Finnish marketing agency that operates both locally and globally. We serve companies in different industries and needs. We communicate fiercely living brands in a way that is eye-catching, interesting and emotional. The goal is always to create expectations, memories and stories that influence the buying decision.

Our services 

For us, ideas are the core of everything. We wish to understand what you want, but we may also tell you what we think you need. We may still disagree with you and challenge you. 

However, A living brand is always created together with you. With us, you have passionate and people-oriented experts at your service who make sure that things run smoothly from the empty slate to the final implementation.