Luontoliitto sai uuden brändi-ilmeen juhlavuoden kunniaksi

– 27.03.2023

Asiakas

Luontoliitto ry

Palvelut

Brändityö
Graafinen suunnittelu
Verkkosivujen ulkoasu

Luontoliitto on lasten ja nuorten oma ympäristöjärjestö, joka tarjoaa mahdollisuuksia harrastaa luonnossa ja vaikuttaa ympäristöasioihin. Liitossa on tehty sinnikästä luonnonsuojelu- ja ympäristövaikuttamistyötä ympäri Suomen jo 80 vuoden ajan.

i2 tuotti Luontoliitolle lahjana brändi-ilmeen uudistuksen juhlavuoden kunniaksi. Lähtökohtana oli luoda ilme, joka puhuttelee lapsia, nuoria ja nuoria aikuisia.

Iso kunnia oli saada muokata myös ikonista siililogoa, jolla on pitkä historia Luontoliiton keulahahmona. Juhlavuodelle suunnittelimme lisäksi oman logon.

– Nuorten huoli ympäristöstä on lisääntynyt viime vuosina ja ympäristökasvatustyön voidaan katsoa olevan entistä merkityksellisempää tässä ajassa. On ollut hienoa päästä tekemään merkityksellistä työtä lasten ja nuorten ympäristökasvatuksen eteen, toteaa i2:sen toimitusjohtaja Ari Rauhala.

Uuden ilmeen suunnitellussa huomioimme niin Luontoliiton sisäiset kuin myös laajan vapaaehtoistyötekijäverkoston mielipiteet. Uudistimme myös Luontoliiton verkkosivujen ulkoasun, rakenteen ja käyttöliittymän. Samalla Luontoliiton kirjoitusasusta poistui väliviiva.

Uusi ilme kuvasta luonnon monimuotoisuutta

Luontoliiton uusi ilme muodostuu nyt luonnon monimuotoisista muodoista, väreistä ja karttamaisista elementeistä. Monimuotoisuus kuvastaa niin luontoa, liiton toimintaa kuin sen ihmisiä.

Eri elementtejä yhdistelemällä saatiin leikkisä ja monipuolinen ilme, joka erottuu.

Siili sai sympaattisen pehmeämmän muodon ja pohjan, joka sitoo logon ja liikemerkin kokonaisuudeksi. Uudessa muodossa siili katsoo uteliaana kohti tulevaa ja on valmis uusiin seikkailuihin.

– Luontoliitolle i2:n apu uuden visuaalisen ilmeen sekä verkkosivujen luomisessa on ollut erittäin tärkeä. Tämän työn ansiosta meillä on nyt visuaalinen ilme ja nettisivut, jotka auttavat meitä saavuttamaan tavoitteemme, eli kokoamaan kaikki luonnosta ja ympäristövaikuttamisesta kiinnostuneet lapset sekä nuoret toimimaan yhdessä, toteaa Luontoliiton toiminnanjohtaja Riku Eskelinen.

– Yhteistyö Luontoliiton kanssa on ollut antoisaa ja osallistavaa. Ympäristökasvatustyöhön kaivataan jatkuvasti uusia kumppaneita. Jos arvokas työ Luontoliiton tukena kiinnostaa, voit olla yhteydessä myös meihin, niin viemme asiaa eteenpäin, Rauhala jatkaa.

Ari Rauhala
ari.rauhala@i2.fi
+358 40 556 1600

Jaa

Muita töitämme

Is your brand just alive or is it living?

A living brand is the soul of the company. It is something unique that can be found in values and practices. We look for this perspective and bring the brand to life at different meeting points. We create stories that influence the buying decision.

i2 is a Finnish marketing agency that operates both locally and globally. We serve companies in different industries and needs. We communicate fiercely living brands in a way that is eye-catching, interesting and emotional. The goal is always to create expectations, memories and stories that influence the buying decision.

Our services 

For us, ideas are the core of everything. We wish to understand what you want, but we may also tell you what we think you need. We may still disagree with you and challenge you. 

However, A living brand is always created together with you. With us, you have passionate and people-oriented experts at your service who make sure that things run smoothly from the empty slate to the final implementation.