MPY – koko konserni tyylikkäästi yhden digikaton alle

– 31.10.2022

Asiakas

MPY

Palvelut

Verkkosivujen suunnittelu Graafinen suunnittelu Sisällöntuotanto

MPY:n syksyn 2022 verkkosivu-uudistuksessa haluttiin selkeyttää brändiä asiakkaiden suuntaan ja näkyä ulospäin yhtenä MPY:nä. MPY on Mikkelistä maanlaajuiseksi ICT-alan toimijaksi ponnistanut konserni, johon kuuluu useita liiketoimintayhtiöitä. MPY on palveleva kumppani niin yksityisille kuin yritysasiakkaille.

Uudelta sivustolta odotettiin tunnistettavaa ja yhtenäistä ilmettä, harkittuja sisältöjä ja sujuvaa asiakaskokemusta. Myynnin ja markkinoinnin välistä yhteistyötä helpotettiin samanaikaisesti uudistetulla markkinoinnin automaatiolla.

Projekti eteni vauhdikkaasti ensimmäisestä työpajasta julkaisuvalmiiksi verkkosivustoksi noin viidessä kuukaudessa. Lähtötelineemme olivat tukevat, sillä toimimme jo valmiiksi MPY Yrityspalveluiden markkinointikumppanina. Tässä projektissa olimme vahvasti mukana sivustokokonaisuuden ja ilmeen suunnittelussa, linkkinä MPY:n ja sivuston teknisen toteuttajan välillä sekä sisällöntuotannon tukena.

”Uusi raikas ilmeemme ja kiteytetty sloganimme on i2:n käsialaa viime vuoden lopulta, ja oli hienoa tuoda ne viimein osaksi verkkosivustoamme. Ja mikäs sen luontevampaa kuin lähteä työstämään suuritöistä mutta sitäkin innostavampaa projektia tutun luottokumppanin kanssa.”

Verkkosivusto toteutettiin WordPress-julkaisualustalle helpon ylläpidon ja kattavien integrointimahdollisuuksien vuoksi. Sivusto koostuu yli 200 yksittäisestä sivusta.

”Verkkosivuprojekti loi selkeän pohjan MPY:n digimarkkinoinnille niin yritys- kuin kuluttajapuolella. Uudet sivut antavat uudenlaisia mahdollisuuksia myös työnantajabrändin kehittämiseen ja ylipäätään uusien toiminnallisuuksien toteuttamiseen.”

Uusille verkkosivuille on ilo ohjata kävijöitä, sillä tämän talon ikkunoista kurkistelevat tunnistettavat, kotimaisen toimijan kasvot. MPY:n palvelu- ja tuotekokonaisuudet nousevat nyt esiin nykyaikaisella tavalla ja nuorekkaalla ilmeellä. Palveluasenne välittyy selkeiden sisältöpolkujen ja yhteydenottomahdollisuuksien kautta.

”Uudet sivumme ovat saaneet kiitosta asiakkailta, sidosryhmiltä ja omalta henkilöstöltä. Onnistunut projekti on tiiviin tiimityön tulosta, ja lopputulosta on kiva ihailla”, iloitsee markkinointi- ja viestintäjohtaja Jenni Hantula MPY:ltä.

Jaa

mpy.fi

Muita töitämme

Is your brand just alive or is it living?

A living brand is the soul of the company. It is something unique that can be found in values and practices. We look for this perspective and bring the brand to life at different meeting points. We create stories that influence the buying decision.

i2 is a Finnish marketing agency that operates both locally and globally. We serve companies in different industries and needs. We communicate fiercely living brands in a way that is eye-catching, interesting and emotional. The goal is always to create expectations, memories and stories that influence the buying decision.

Our services 

For us, ideas are the core of everything. We wish to understand what you want, but we may also tell you what we think you need. We may still disagree with you and challenge you. 

However, A living brand is always created together with you. With us, you have passionate and people-oriented experts at your service who make sure that things run smoothly from the empty slate to the final implementation.