Kirjoittaminen voi olla suoritus, mutta ensin siitä on innostuttava

STORYDESIGN

Kirjoittaminen voi olla suoritus, mutta ensin siitä on innostuttava

CASE

Kun korkeakoulussa kirjoittamisesta poistettiin lukiosta tutut pakko sekä tylsyys ja tilalle tuotiin havainnointi sekä tavoitteet, tuli kirjoittamisesta intohimo ja osa ammattia.

”Rima heiluu”

Näillä sanoilla äidinkielen opettajani kommentoi hengentuotoksiani lukiossa. En rehellisesti ollut kovin kiinnostunut Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä tai siitä yhdestä siepparista pellolla. En tiedä, oliko vika minussa vai koulussa, mutta en kuitenkaan syytä lukion opetussuunnitelmaa huonosta suhteestani kirjoittamiseen. Lukiohan on instituutiona vain pulleampi versio yläasteesta, jossa minuun itse asiassa iskostettiin tunne siitä, ettei kirjoittamisesta ollut tarkoituskaan nauttia. Piti vain keskittyä sivu- ja merkkimääriin.

”Jos uuden oppimisesta ei tehdä innostavaa, ei synny edes suorittajia vaan joukko kaltaisiani alisuorittajia.”

Mielenkiinnon puute kaunokirjallisuutta kohtaan johti lukiossa väistämättä siihen, etten kokenut kirjoittamista kovinkaan kiinnostavaksi tavaksi ilmaista itseäni. Koska äidinkieli ei ollut millään mittarilla kiinnostavaa, suhtauduin siihen samalla innolla kuin armeijassa Cooperin testiin: katsotaan, mihin tällä ajalla ja kunnolla ehtii. Rima heiluu -huutoon vastasin usein koppavan itsevarmasti yli mennään -huudolla. Olin hyvä esimerkki siitä, mitä voi käydä, kun uuden oppimisesta ei tehdä innostavaa: Ei synny edes suorittajia vaan joukko kaltaisiani alisuorittajia. Pahinta koko ilmiössä on kuitenkin sen kyky viedä ihmiseltä työkalut ja keinot ilmaista itseään ja ajatuksiaan.

”Näkökulmien löytäminen sekä monimutkaistenkin asioiden jäsentely ja käsitteleminen lukijalle ymmärrettävään muotoon sai minut vakuuttumaan siitä, että kirjoittaminen on erinomainen tapa ilmaista ja kehittää itseään sekä välittää informaatiota toisille.”

Olin onnekas päästessäni opiskelemaan televisio- ja radiotuotantoa Helsinkiin, sillä opintoihini kuului sekä viestinnän että journalismin opintoja. Opiskeluvuosien aikana kirjoittaminen tuli väistämättä eteeni vuosien tauon jälkeen, mutta toisin kuin lukiossa, nyt minä oikeasti nautin siitä. Näkökulmien löytäminen sekä monimutkaistenkin asioiden jäsentely ja käsitteleminen lukijalle ymmärrettävään muotoon sai minut vakuuttumaan siitä, että kirjoittaminen on erinomainen tapa ilmaista ja kehittää itseään sekä välittää informaatiota toisille. Kun minulle annettiin mahdollisuus kirjoittaa minua kiinnostavista ilmiöistä ja aiheista, entisestä pakkopullasta tulikin uusi tapa viestiä, toimia ja olla vuorovaikutuksessa.

Olen työskennellyt viime vuosien aikana monissa eri viestinnän tehtävissä, ja olen kirjoittanut lukemattomia määriä erilaisia tekstejä aina tiedotteista käsikirjoituksiin. Koin kuitenkin erityistä onnellisuutta, kun kollegani Satu Hänninen laittoi minulle sähköpostissa ensimmäisen version Kaukokiidon keittokirjasta. Tuon kirjan sisäkannessa nimittäin komeilee teksti: toimittanut Miko Vainio. Pojasta, joka vähät välitti kirjoittamisesta, oli kasvanut kirjailija. Ei ehkä sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta koen, että ensiaskeleet Finlandia-palkintoa kohti on nyt otettu.

”A professional writer is an amateur who didn’t quit.”
– Richard Bach

Miko Vainio / 13.2.2018