Pickala Golf: Aito, rohkea ja avoin sisältö kiinnostaa aina

Vaikka koko golfala on suuressa murroksessa, katsotaan Pickala Golfissa kuitenkin rohkeasti tulevaisuuteen. Jäsenlehdessä oltaisiin voitu tyytyä luettelemaan tulevan kesän kuulumisia ja tapahtumia, mutta toimitusjohtaja ja muut kirjoittajat ottivat rohkeasti kantaa ajankohtaisiin kysymyksiin ja kertoivat avoimesti osakkeenomistajia koskettavia asioita.

i2 auttoi Pickala Golfia jäsenlehden juttujen kirjoittamisessa ja taitossa. Lehti toteutettiin ensimmäisen kerran ainoastaan digimuodossa ja palaute on tähän asti ollut erittäin positiivista. Lehteen koottiin monipuolisesti juttuja tulevan kesän tarjonnasta, mutta uskallettiin mennä myös pintaa syvemmälle: mitä golfosakkeiden arvolle tapahtuu tulevaisuudessa? Miten Pickala kantaa vastuun yhteiskunnasta? Mitä toimitusjohtaja ja hallitus itse asiassa tekevät talven aikana?

Monessa haastattelussa toistuivat sanat ”Pickalassa on kaikki hyvin”. Ja sitä seurasi vielä useammin ”mutta hyvä ei riitä”. Jäsenlehdellä uskallettiin kertoa osakkeenomistajille ja sidosryhmille, mitä meille ihan oikeasti kuuluu. Avoimuus ja rohkeus kannatti – paras palautteista kuului näin:

”Ensimmäistä kertaa jaksoin lukea koko lehden kannesta kanteen.”

Hanna Sairanen / 8.6.2018