Miten huominen tehdään tänään?

Kun briiffissä lukee että nyt halutaan jotain ihan muuta, niin ajatukseni laukkaa suoraan fiktion maailmaan.

Olen kaksi vuotta peräkkäin kuvannut AKL SUMMIT & EXPO tapahtuman pääyhteistyökumppaneita AKLn toimistolla. Kehityspäällikkö Jari Ketola haastattelee ja minä leikkaan materiaalista eheät pari minuuttiset välivideot jotka sitten näytetään tapahtumassa. 

Tämä on hyvin perinteistä ja selkeää viestintää videon muodossa. Mutta mitä voimme tarjota kun halutaan tapahtumaan uutta fiilistä? Tänä vuonna teemana oli Huominen Tehdään Tänään.

Mitä jos haastatteluiden sijaan teemme Bond-elokuvaa? Tehdään toimareista elokuvatähtiä jotka reflektoivat aihetta Huominen Tehdään Tänään persoonallisella, ehkä jopa filosofisella tavalla.

Tarina oli simppeli. Viisi kaverusta tapaa muutaman kerran vuodessa ja koeajavat vanhoja autoja. Tänä vuonna testissä 69-vuoden Oldsmobile ja kaverukset pohtivat Huominen Tehdään Tänään aihetta eri näkökulmista. Unohdetaan firmat sekä tittelit ja kerrotaan tunteisiin vetoavaa tarinaa.

Mutta kerrotaan se tarina isosti.

Saint-Gobain, Grano Diesel, Santander, Lähitapiola ja Continental tuli aamupäiväksi Musiikkitalolle kuvattavaksi. Nauhotimme voice-overit, kuvasimme brunssittelun ja veimme näyttelijämme musiikkitalon lastauslaiturille jossa odotti heidän menopelinsä.

Jokainen esiintyjä vietti alle kymmenen minuuttia autossa kun kuvasin heitä. Meidän jälkityöekspertti Topi vietti päiviä koneen äärellä tehdessään ajamisesta realistisen näköistä. Tarinat kestävät alle minuutin per video, mutta se mitä vajaa tuhat ihmistä näki Finlandia talon kaksitoista metriseltä screeniltä on ikuista.

Nils-Erik Ekblom / 1.12.2017