Suomi 100, i2 10 – juhlavuosi on vasta puolessa!

Suom100-juhlavuoteen kohdistui etukäteen runsaasti odotuksia. Juhlavuosi saikin niin yhteisöt, järjestöt kuin myös yritykset juhlistamaan ja huomioimaan vuoden erityisyyden monella eri tavalla. Lopputuloksena on ollut huikea tapahtumien sarja, josta meistä jokainen varmasti on saanut nauttia. Juhlavuoden päättää upea Suomi100-ilotulitus, josta ainakin itse odotan paljon.

Juhlavuoden kunniaksi myös Suomen talous on piristynyt huomattavasti ja tämä puolestaan on näkynyt välittömästi yritysten investointien kasvuna myös kehittämiseen ja markkinointiviestintään.

Samalla, kun Suomi täyttää 100, vietämme me i2:ssa kymmenvuotisjuhlavuotta. Tilikautemme alkaa heinäkuun alusta, joten olemme vasta puolimatkan krouvissa, mutta jo nyt on tapahtunut niin paljon, että se saa lähes hengästymään.

Heti heinäkuussa olimme tekemässä juhlavuoden suurinta yleisötapahtumaa – The Tall Ships Races – Kotkassa ja Turussa. Tämän jälkeen upeat projektit ovat seuranneet toisiaan. On hieman vaikea nostaa esiin yksittäisiä tekemisiä, mutta kyllä esim. Santander yhteistyö (mm. Kimin jääformula), Enston brändiuudistus, Sitra 50, upea AKL Summit & Expo, Lammin Säästöpankin 140 v juhlavuosi ja Arkean suuren suosion saanut PopUp Kouluruokaravintola ovat olleet mahtavia elämyksiä myös meille tekijöille. Uusimpana Ähtärin SnowPandojen lanseeraus, josta riittää iloa vielä pitkäksi aikaa.

Juhlavuosi on puolivälissä ja odotukset toiselle puoliskolle ovat suuret. Näin joulun alla olenkin löytänyt itseni tavallista useammin pohtimasta, kuinka etuoikeutettu on saadessaan tehdä töitä näin innostavien asioiden ja ihmiset kanssa. Kyse ei ole vain työstä, vaan jostain, joka antaa suurta sisältöä elämään.

Haluankin kiittää teitä kaikkia asiakkaita, kumppaneita sekä meidän upeaa i2-jengiä yhteistyöstä kuluneena vuotena. Tehdään tulevasta vielä parempi.

Ari Rauhala / 4.12.2017