Lisää töitä

Helsingin Yliopisto

Loistavasti loskan keskellä

Helsingin Yliopisto ja Slush - loistavasti loskan keskellä
Osastosuunnittelu
Tuotanto

Megaluokkaan kasvanut startup-tapahtuma Slush kerää marraskuiseen pääkaupunkiin maailman mielenkiintoisimmat startupit ja vaikuttavimmat sijoittajat. Saimme olla jo yhdeksättä kertaa suunnittelemassa ja toteuttamassa standia, joka kokoaa Helsingin Yliopiston sateenvarjon alle yliopiston innovaatiotoiminnan kokonaisuuden edustajia; teknologiansiirtoyritys Helsingin Innovaatiopalvelut Oy:n tutkimuksen kaupallistamishankkeineen, spinout-yrityksiä sekä uutena tulokkaana hautomo-ohjelmien veturin Helsinki Incubatorsin.

- Yhteistyö i2:n kokeneen tiimin kanssa on aina ollut sujuvaa ja mutkatonta. Slush-projektin kaikissa vaiheissa olen voinut luottaa siihen, että tieto kulkee ja langat pysyvät käsissä. Slush-osaston kunnianhimoiset suunnitelmat i2 on aina toteuttanut ei vain näyttävinä ratkaisuina, vaan myös ammattitaidolla ja asiakkaan kannalta mahdollisimman helposti, Harriet Haras Helsingin Innovaatiopalveluista kertoo.

Helsingin Yliopisto @ Slush

Tapahtumana poikkeuksellinen Slush asettaa perinteisen näyttelyrakentamisen aivan uudelle tasolle. Slushin oma brändi ja visuaaliset ohjenuorat asettavat suunnittelulle tarkat reunaehdot, jotka on otettava huomioon luovia ratkaisuja tehtäessä. Visuaalisen ilotulituksen keskellä Helsingin yliopiston tyylikäs ja selkeä brändi onnistuttiin tuomaan esiin vahvana ja ylpeästi rohkeana.

- Helsingin yliopistolle on tärkeää olla mukana Slushissa rakentamassa ja vahvistamassa mielikuvaa yliopistosta merkittävänä innovaatiotoimijana ja -kumppanina, Joanna Kokonmäki toteaa. Yliopistolla kaupallistamme huippututkimukseen perustuvia teknologioita ja tuemme uusien innovaatioiden syntymistä sekä yrittäjyyttä. Slushissa voimme tuoda näitä ratkaisuja esiin ja tehdä innovaatiotoimintaamme näkyväksi.

Helsingin Yliopisto @ Slush

Milttonin luomaa sisällöllistä kattoteemaa ”Hope for a better future” tukemaan loimme vaikuttavan osastokokonaisuuden. Yliopiston akateemisen tutkimuksen ja innovaatiotoiminnan brändivideon vahva visuaalisuus sai näyttävät puitteet lähes 40 m2:n led-pinnalla, joka kohosi osaston pääelementiksi. Lisäksi osasto kokosi yhteen kuuden tutkimuksen kaupallistamishankkeen ja kolmen jo yrityksenä toimivan spinoutin esittelypisteet. Tapahtuman kestävään kehitykseen ja kierrätykseen ohjaavan ideologian mukaisesti osaston kalusteista osa on palvellut jo useampana vuonna. Aivan päälavan läheisyydessä sijainneen osaston viimeisteli uusiokäyttöön päässyt, edellisenä vuonna osastolle räätälöity valaisinelementti, jonka ”tieteen valo” toimii maamerkkinä ja toistaa yliopiston liekkilogon muotokieltä.

Helsingin Yliopisto @ Slush

Kutsuva ja avoin osasto houkutteli tuhansien yksittäisten osastovierailujen lisäksi paikalle myös lukuisia arvovieraita. Omalle tasolleen rauhoitettu lounge-alue toimi delegaatioiden ja yhteistyötahoille varattujen tapaamisten kohtaamispaikkana.

On aina ollut ilo olla mukana tekemässä näkyväksi paremman tulevaisuuden rakentajien merkityksellistä työtä. Voisimme helposti allekirjoittaa myös asiakkaamme johtavan ajatuksen – Impact is our business.

Lue seuraavaksi

Business Tampere

Virtuaalisesti älykaupunkikehityksen ytimessä