Tampereen kaupunki
SURE-seminaari yhdisti Tampereen, Ateenan, Jerusalemin ja New Yorkin turvallisesti
SURE on Tampereen kaupungin vetämä kaupunkiturvallisuuteen keskittyvä kansainvälinen hanke, jonka ensimmäinen ammattilaisseminaari toteutettiin hybridi-muotoisena Tampereelta. Pääpaikka oli Työväenmuseo Werstaan tamperelaista teollisuushistoriaa henkivä kokoustila, jonne oli rakennettu tapahtumatila osalle puhujista ja juontajalle. Tapahtuman tekninen hermokeskus sijaitsi luonnollisesti myös samassa tilassa.
Erityisen mielenkiintoisen tapahtumasta tekivät useat turvallisuusalan huippuasiantuntijat, jotka liittyivät keskusteluun etäyhteyksien kautta niin Ateenasta, Jerusalemista, Helsingistä kuin New Yorkistakin. Tärkeässä osassa oli myös paneelikeskustelu, johon osallistuivat puhujat sekä tilaisuutta paikan päällä seurannut että verkkoyleisö. Tässä erittäin tärkeässä roolissa oli hienosti sisältöön perehtynyt ja tilaisuuteen sopiva juontaja, joka sai vuoropuhelun soljumaan etäisyyksistä huolimatta.