Lisää töitä

AKL

AKL Summit 2022 veti yhteen autoalan tulevaisuuden suuntaviivoja

AKL Summit 2022

Tehtävä

i2 on oli mukana luomassa elämyksellistä päivää yhdessä Autoalan keskusliiton kanssa.

Konseptointi
Tapahtumatuotanto
Käsikirjoitus
Markkinointi

Vuosittain järjestettävä autoalan suurtapahtuma AKL Summit kokosi jo 9. kerran alan tärkeimmät vaikuttajat ja liiketoiminnan kumppanit yhteen inspiroitumaan, verkostoitumaan ja edistämään toimialan menestystä. Tänä vuonna tapahtumapaikkana toimi Helsingin messukeskus ja paikalle kerääntyi kaikkiaan noin 700 hengen yleisö.

Päivä tarjosi jälleen tuhdin paketin tietoa, taitoa sekä konkreettisia työkaluja muun muassa autokaupan tilanteesta meillä ja maailmalla. Ohjelmaa rytmittivät kotimaiset ja kansainväliset puhujavieraat ja esiintyjät. Lähestyvät eduskuntavaalit näkyivät tämän vuoden ohjelmassa, kun lavalle nousi puolueiden edustajat keskustelemaan tulevan vaalikauden liikennepoliittisista teemoista.

- Yhteistyömme i2:sen kanssa on kasvanut vuosi vuodelta tapahtuman mukana. Yhdessä suunniteltu monipuolinen ohjelma on joka vuosi kiinni ajassa ja puhuttelee laajasti kohdeyleisöä, liiketoimintakumppaneita sekä esiintyjiä, toteaa Autoalan Keskusliiton kehitysjohtaja Jari Ketola.

i2 on ollut alusta asti mukana luomassa elämyksellistä päivää yhdessä Autoalan keskusliiton kanssa. Vastaamme tapahtuman kokonaistuotannosta, markkinoinnista, kumppaniyhteistyöstä ja olemme mukana ideoimassa ohjelmaa ja käsikirjoitusta yhdessä AKL:n kanssa. Yhdessä kumppaniverkostomme kanssa vastaamme myös tapahtuman teknisestä toteutuksesta ja ohjauksesta h-hetkenä sekä lavasetupista grafiikoineen.

- Emme voi kuin ihailla sitä raudanlujaa ammattitaitoa, jota i2 meille edustaa tapahtumatuotannon joka saralla. Jokainen yksityiskohta on loppuun asti mietitty ja yhteistyömme on tiivistä ympäri vuoden. Joka vuosi olemme saaneet mukaan aina myös jotain uutta ja yllätyksellistä, Ketola jatkaa.

Ensi vuonna vietetään AKL Summitin 10-vuotisjuhlia ja tapahtuman ideointi on jo hyvässä vauhdissa.

Lue seuraavaksi

Kaukokiito

Suomen vahvin ketju