Tampere Smart City Week 2021 tarjosi mielenkiintoisia tapahtumia kaikille älykaupunkikehityksestä kiinnostuneille. Alun perin fyysiseksi tapahtumaksi suunniteltu tapahtuma muuttui koronapandemian vuoksi virtuaaliseen muotoon. Viikon ohjelmaan kuului ammattilaisille suunnattu kansainvälinen virtuaalikonferenssi. Lisäksi kaupunkilaisille ja muille paikallisille toimijoille järjestettiin virtuaaliohjelmaa, jossa esiteltiin älykaupungin ratkaisuja.
Aloitimme yhteistyön Business Tampereen tiimin kanssa hyvissä ajoin keväällä 2020, jolloin tapahtuman toteuttamisen lähtökohtana oli fyysinen tapahtuma. Tavoitteena oli tuottaa tapahtuman sivusto www.tscw.fi tapahtumapaikkoineen ja saapumisohjeineen. Koronapandemia kuitenkin muutti olosuhteita kesken projektin. Näin ollen, päivitimme suunnitelmat ja sivuston rakenteet nopeasti palvelemaan sisällöltään huomattavasti kompleksisemman virtuaalitapahtuman vaatimuksia. Tämän mahdollisti alusta asti joustavaksi kehitetty tapahtumakalenteritoteutuksemme, jonka avulla asiakas pystyi vaivattomasti hallitsemaan satojen ohjelmayksiköiden massaa, sekä julkaisemaan ohjelman helppokäyttöisenä ja saavutettavana.
Roolimme tapahtuman markkinoinnissa ja sisältöjen tuotannossa painottui digitaalisten markkinointimateriaalien tuotantoon, julkaistavien sisältöjen tuotantoon eri alustoille sekä tapahtuman oman verkkosivuston tuotantoon. Verkkosivusto toteutettiin WordPress-julkaisujärjestelmään. Kokonaisuus laadittiin monikielisenä, saavutettavana ja tapahtumakalenterin osalta räätälöitynä hyvän ylläpitokokemuksen varmistamiseksi, sekä kansainvälisen virtuaalitapahtuman kohdeyleisön odotuksia vastaavaksi. Tampere Smart City Week -tapahtuma tavoitti onnistuneella kokonaisuudella tuhansia älykaupunkikehityksestä kiinnostuneita.